MiikkaLehtoaho

Pakollinen ruotsi tulee alakouluun - mitä järkeä?

Syksystä 2016 lähtien alakoulut ovat velvoitettuja järjestämään ruotsin kielen opetusta 6. luokkalaisille.

Miksi? Mitä erinomaista, globaalia ja dynaamista tällä uskotaan saavutettavan? Koska eivätkö juuri nämä globaaliuden, dynaamisuuden tai eurooppalaisen yhtenäisyyden vaaliminen ole meidän ykkösprioriteettejamme? Näillä parametreillä meidän tulisi ennen kaikkea vapauttaa kielenopiskelua juuri vaikkapa tästä ilmeisestä ruotsin kielen pakkopaidasta. Sellainen päätös olisi opetuksellisesti tukemassa nykyistä intressiämme olla yhä eurooppalaisempi, kansainvälisempi jne. 

 

Minusta opetuksen kohdentaminen alakoulun viimeiselle luokalle on vieläpä selkeää kiusantekoa. Erityisesti pienissä kunnissa tämä aiheuttaa lisää päänvaivaa ja puntaroimista. Ihan suotta. Jotenkin tämä vaikuttaa jo jonkin asteiselta tietoiselta sabotaasilta. Tämä päätös tuskin juurikaan vaikuttaa suuriin kaupunkikouluihin, mutta asettaa jälleen lisämurheita pienemmille maalaiskouluille. Ehkäpä olemme palaamassa tältäkin osin 1800-luvulle, jolloin kouluja käytiin vain isoissa kaupungeissa. Jos tämä on agenda taustalla, niin sitten se on.

 

Uudistusta aikoinaan valmistelleen opetusministeri Jukka Gustavssonin vastaus asiaa tiedusteltaessa on paljon puhuva:

"Nykyisin kansanedustajana toimiva Gustafsson kertoo Ilta-Sanomille ymmärtävänsä pikkukoulujen hankaluudet. Hän perustelee uudistusta lehdessä: ”Uudistus oli osa isompaa tuntijakokompromissia, jossa pidin hyvin tärkeänä sitä, että taito- ja taideaineita lisätään, koska peruskoulu kaipaa tekemistä ja iloista tekemistä ja viihtymistä.”  (lähde: http://www.sukol.fi/uutisia/tasta_puhutaan)

- Kyllä, kyllä, taito- ja taideaineita lisättiin, mutta mihin todelliseen ongelmaan, tarpeeseen tai haasteeseen vastattiin aikaistamalla ruotsinkielen opetuksen aloittamista vieläpä niin, että siitä automaattisesti koituu päänvaivaa erityisesti pienemmille kouluille?

 

Asiasta uutisoi tänään Kaleva, aiemmin mm. YLE:

http://yle.fi/uutiset/pakollinen_ruotsi_tulee_alakouluun__mutta_kuka_sit...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Onneksi olkoon ruotsittajille! Pakkoruotsin asemaa on viime aikoina yritetty horjuttaa, mutta hyökkäys on kielipolitiikassakin paras puolustus. Nyt ruotsinkieliset saavat sillanpääaseman jo alaluokille. Tällainen tekee vapaan kielivalinnan kannattajat varmasti varovaisemmiksi.

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Minä pidän tätä päätöstä todella härskin ja tympeän lobbauksen tuloksena. Tuossa kirjoituksessani Gustavssonin vastaus (jossa hän ei halua/kykene perustelemaan ruotsin kielen pakollisuuteen tullutta fundamentaalia muutosta) kertoo kaiken olennaisen: totuus on ruma, 5% vähemmistö ajaa läpi uudistuksen, joka yleisellä tasolla hankaloittaa kieltenopiskelua ja sen järjestämistä. Esim. venäjänkielen (n. 150 milj. ihmistä), saksan tai jonkin muun suurehkon kielen opiskelu peruskoulun puitteissa vaikeutuu sekä opettamisen että opiskelun suhteen. - Kansainvälistymisen ja globaalin (puhumattakaan eurooppalaisesta!) toimimisen esteitä kasataan kivi kerrallaan. Eli agendat, ideat ja todellisuus ovat pahasti ristiriidassa. No, se näyttäisi olevan hyvin nopeasti yleistyvä suomalainen toimintaperiaate!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"Tyhmyyttä vastaan jumalatkin taistelevat turhaan", joten mitä me surkeat vapaan kielivalinnan kannattajat voimme sitten tehdä? Ei kansan enemmistön toive pakkoruotsista luopumisesta edes hetkauta päättäjiämme, vaan aina vain tulee lisää ruotsitusta ja yhä enemmän ja aikaisemmin:) Niin, ja kohta se todennäköisesti on jo esikoulussakin pakollinen aine.

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Toki jos Ruotsin ja Suomen välille kaavailtaisiin jotain aivan ennen näkemätöntä yhteistyö ja synergiaketjua, jonkilaista Pohjolan liittoa, saattaisin ymmärtää tällaisen kieliajattelun. Mutta kyllä tilanne on se, että EUn ytimet sanelevat Suomen kohdalla keskeisimmät synergia ym. intressit. Yhteistyö Ruotsin kanssa on siihen nähden aika valjua ja vaisua, toki silti mutkatonta ja selkeää.

Mutta mitään todellista veljeilyä ja yhteisten intressien laajaa tunnistamista Suomen ja Ruotsin välillä ei ole. Ja tuskin tuleekaan. Tämä kielipolitiikan uusin käänne on sen sijaan osoitus suomenruotsalaisten (jotka eivät ole ruotsalaisia, vaan ruotsia puhuvia suomalaisia) voimasta, sinnikkyydestä, oveluudesta jne. Lisäksi sen kummastuttavin piirre on monen suomenruotsalaisten halu eristäytyä kielen avulla ns. "kantaväestöstä" eli suomenkieltä äidinkielenään puhuvista.

Ns. normaalissa maassa valtaväestö ei antaisi uittaa itseään tällaisilla kieliratkaisuilla kölin alta. Ruotsin kielessä ja ruotsin puhumisessa ei ole mitään vikaa. Sen keinotekoisessa ujuttamisessa Suomen viralliseksi kieleksi (ja erityisesti kaikkien pakolliseen opiskeluun!) sen sijaan on paljonkin hämärää ja tympeää.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Minun nuoruudessani ei tunnettu pakkoruotsia,
siis ei tunnettu sitä termiä.

Ruotsin pakollisuutta ei kyseenalaistettu, koska meille oli noin 40 vuotta sitten hyötyä siitä, että osasimme ruotsia- nimenomaan NAAPURIMAAN kieltä ruotsia.

Kun sekä etelässä että idässä oli kommunistinen suurvalta ja Suomi oli eräänlainen Soviet-Finland, Tukholmassa oli mukava käydä
"hengittämässä" ja ostoksilla--
siis 40 vuotta sitten,. Mutta nyt tilanne on aivan eri: ruotsin kielen osaamiselle ei ole samanlaista luontaista houkuttelevuutta saati tarvetta - eikä se kokemuksena ole vapauttava, vaan ensisijaisesti äärimmäisen velvoittava.

Lisäksi on alettu kehittää täysin mielipuolisia "perusteita", joista yksikään ei anna meille suomenkielisille yhtään mitään muuta kuin turhaa rasitetta ja taakkaa. Näitä ovat "kaksikielinen identiteetti", "ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen", kulttuuriperinnön ylläpito", "kaksikielisen kansan eheys" - siis täysin metatason "argumentteja", jotka muistuttavat Itä-Euroopan totalitarisia valtioita kuin länsimaista demokratiaa eivätkä aukea tavalliselle tallaajalle - toisin kuin kauniiden vaatteiden ja oluenhakureissut Tukholmaan sekä laivamatkan ilot ja riemut kaupan päälle..

Ruotsille oli aikoinaan tilausta, nyt sitä ei enää ole, kun laivalla pääsee Tallinnaan ostoksille ja Pietariin ihailemaan
kauniita naisia ja museoita!

Ei pakkoruotsissa enää ole kysymys kielen opiskelusta, vaan valtarakenteiden sortumisen estämisestä! Kun pakkoruotsi poistuu, kaksikielisyys romahtaa, keinotekoinen kaksikielisyys siis.
Mutta mitä sitten ? Mitä se muka antaa meille suomenkielisille, tämä keinotekoinen kaksikielisyys ?

Ruotsinkielisten palveluiden turvaamiseen voin laatia toimenpideohjelman aivan ilmaiseksi, kunhan pakkoruotsi poistuu!

http://www.kielipolitiikka.net/faktamtr/faktakuva/...

Käyttäjän VeliKilpirinne kuva
Veli Kilpirinne

Tämä johtuu siitä, kun RKP on jokaisessa hallituksessa ja siellä tehtävien lehmänkauppojen jatkumoa on tämäkin.

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Mutta miksi 5% minoriteetin kanssa pitää tehdä lehmänkauppoja?

No, eiköhän kohta koraanin opiskelustakin tehdä pakollista.. Ei minulla mitään koraania vastaan ole, mutta joku tolkku pitäisi olla, mutta väitän ettei ole. En osaa sanoa miten tätä luonnehtisi, mutta tämä on kyllä omituista. - Tehdään sekä suurissa, että pienissä asioissa järjettömiä ja epädemokraattisia (kansan yleistä mielipidettä vastaan olevia) päätöksiä. Toistuvasti. Ja lisää. Lisää, lisää. Omituinen järjetön logiikka.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

"Mutta miksi 5% minoriteetin kanssa pitää tehdä lehmänkauppoja?"
Miikka,
seuraa rahaa, niin opit tietämään totuuden.

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Olen seurannut, ja minulle ei ole mitään epäselvää että suurpääomalla on aivan oma valtarakenteensa, joka kykenee ohittamaan nykyisen demokratia-tason helposti.

Kysymykseni oli retorinen ja lähinnä osoitettu niille joiden mielestä kyseessä ei voi olla lehmänkauppa tai muu vilunki.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Kysymystä tulisi lähestyä arvokeskustelun kautta!
Alex Stubb esiintyi juuri tv-kakkosen KIOSKI ohjelmassa ja kertoi kovasti,
miten vapaus on yksi kokoomuksen tärkeimmistä arvoista uskonnon ohella.

Stubbin mukaan vapauden rajoittamiselle tulee olla painavat perusteet.
Suomenkielisen suomalaisen vapauden rajoittamiselle pakkoruotsin muodossa ei ole vielä annettu minkäänlaisia relevantteja,
saati painavia perusteita.

Mitkä siis ovat ne painavat perusteet, joilla suomalaisen vapautta rajoitetaan opintojen kaikilla asteilla ?

Uskonnonopetus ei ole pakollista, vaikka uskonto kuuluu kokoomuksen perusarvoihin. Silti uskontoa ei pakoteta kenellekään, vaan se on jokaisen henkilökohtainen asia.Samoin kieli-identiteetin tulisi olla jokaisen kansalaisen henkilökohtainen asia ilman vapaudenrajoituksia!

http://kioski.yle.fi/omat/stubb-ei-halunnut-kertoa...

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Alexander Stubb edustaa uutta uljasta läntistä maailmaa. Ja nimenomaan edustaa, en ole kuullut ko. mieheltä vielä mitään muuta kuin ideologista ja utopistista sanahelinää. Kyllä hän varmaan kulissien takana toimiikiin. Lähinnä kai nuoleskelee Angelan ja kumppaneiden kenkiä. Mutta jonkunhan se sekin on tehtävä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Pääministeri Aleksander Stubb sanoi haastattelussa, että Suomi on kaksikielinen maa. Toisen kotimaisen kielen siis useimmin ruotsinkielen opiskelu pitäisi aloittaa jo ensimmäisellä luokalla. Lapsethan oppivat kieliä sitä paremmin, mitä aikaisemmin oppiminen alkaa.

Nyt saavutettu ruotsinkielen aloitus jo peruskoulussa on vain yksi porras pidemmässä suunnitelmassa.

Puheenjohtaja Carl Haglund pitää mahdottomana kokeilla venäjänkieltä Itä-Suomessa osin ruotsin tilalla, koska silloinhan Suomi lähettää viestin Venäjälle.

Käyttäjän tuulevi kuva
tuula Mustonen

MTV:n kaksintaistelu-tentissä 1.4.2015: Puolustusministeri Haglundin mielestä "Venäjä hyödyntäisi nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sen, jos ruotsin kielen opetusta korvattaisiin Suomessa venäjän kielen opetuksella.

Ei pidä uskoa hyväuskoisesti, että jos Suomi tässä tilanteessa tekisi päätöksen, että ei enää opiskeltaisi maan toista kieltä vaan venäjää jossain Itä-Suomen kunnissa. Venäjä ei siitä riemuitsisi ja lähtisi tekemään siitä isoa juttua."

Muutama viikko sitten Maaseudun tulevaisuudessa Haglund sanoi, että minkälaisen viestin LÄNSI saa jos........

Hehehe. Koko läntinen maailma seuraa henkeään pidättäen meidän "pakkoruotsisotaamme" (vrt. talvisota). Rajan takana tankit odottavat hetkeä, jolloin saavat "viestin" pakkoruotsisodan ratkaisusta: pakkoruotsi loppuu ja muuttuu vapaaehtoiseksi. Silloin Venäjä lähtee tekemään siitä ison jutun ja......

Toimituksen poiminnat